0 Rakennuttaminen
Tontti
Tontin hinta yleensä on selvillä ensimmäisten joukossa. Tässä on hurjia eroja Etelä-Suomen ja muun Suomen välillä. Meidän tontti on appivanhemmilta ja siksi huokea.
Lohkominen
Mikäli tontti ei ole kaavaan valmiiksi merkattu, se täytyy lohkoa. Lohkomisen kulut selviää täältä: http://www.maanmittauslaitos.fi/hinnasto/lohkominen. Hinta on nykyään kiinteä ja sisältää kaikki lohkomiseen liittyvät kulut. Me jätimme oman tonttimme koon juuri alle 1ha, jolloin hinta oli hieman halvempi 990e. (yli 1ha 1210e)
Lainan toimituskulut
Lainan ottaminen maksaa jonkin verran. Yleensä lainan toimituskulut pyörii 500e kieppeillä. Meillä ne oli 600e.
Kaupanvahvistajan palkkio
Yleensä tonttikaupan vahvistajana toimii pankinjohtaja. Meillä kulut 112e. Palkkion hintaa voi kysellä pankista.
Lainhuudon kustannukset
Tonttikauppa täytyy tehdä lainvoimaiseksi. Meillä lainhuudatus maksoi 550e. Lainhuudatuksen hintaa voi kysellä pankista kaupan yhteydessä.
Rakennuslupa
Hinta vaihtelee paljon eri kunnissa ja myös tulevan talon ja mahdollisten piharakennusten koko vaikuttaa siihen. Kuntien sivuilta voi katsella mahdollista hinnastoa ja kunnan rakennusinsinööriltä tms. tiedustella tarkemmin. Meillä rakennusluvan hinta 280m2 talolle ja isolle autotallille 1800e. Meillä myös käytiin yksi ylimääräinen mittauskerta anturaa varten, että päästiin aloittamaan talon teko ennen varsinaista rakennuslupaa. Tämä mittakerta kustansi 250e.
Maaperätutkimus
Maaperätutkimusta suositellaan nykyään melkein tontille kuin tontille. Vastaavalta mestarilta voi saada vinkkejä hyvistä tekijöistä. Meille maaperätutkimus maksoi 350e, koska kaivoimme kaivurilla maan itse, eikä porausta tarvittu. Hinta yleisesti pyörii 500e kieppeillä.
Kopiointikuluja
Asemapiirroksesta ja muista talojen isoista papereista voi joutua ottamaan kopioita rakennusvalvontaa varten asiaan perehtyneessä liikkeessä. Meille kuluja tuli 15,5e, koska normaalit A4 ja A3 kopioinnit onnistuu töissäkin.
Liittymät
Sähköliittymä
Sähköliittymän hintaa voi katsella ja tiedustella elenialta. http://www.elenia.fi/sahko/liittyman_hinta Jos sähkö olisi meillä vedetty lähimmälle muuntajalle asti, olisi lasku ollut huomattavasti isompi. Pyysimme liittämistä tontillamme olevaan sähköpylvääseen ja pääsimme halvemmalla. Muistaakseni tässäkin oli jotain kommervenkkejä; jos sähköpylväs olisi ollut naapurin tontilla, ei liittämistä olisi voitu tehdä tms. Liittymislasku ja mittalaite sähkökaappiin 3150e ja sähköliittymän asennus 160e.
Vesiliittymä
Vesiliittymän hinta löytyi helposti paikallisen vesiyhtiön sivulta. Sieltä sai myös nopeasti tiedon missä asti viemäri-ja vesijohdot kulkevat. Kaivoimme uran vesijohdoille itse, jossa säästimme jonkin verran. Vesi-ja viemäriliittymä 3700e, vesi-ja viemäriliitäntään liittyvät työt 950e.
Nettiliittymä
Kuitua ei täällä maalla vielä ole. Vedimme sähkötöiden yhteydessä puhelinkaapelin maahan nettiliittymää varten, mutta niitä ei kuulemma enää edes kytketä käyttöön ja langattomat 4G verkot ovat jo melko kattavia läpi maan. Budjetti 0e Lämmitys: maalämpöpumppu. Tähän budjetin osaan olen laskenut vain maalämpöpumpun hinnan, en muita siihen liittyviä kustannuksia 7000e.
Tämä budjetin osa oli kaiken kaikkiaan helppo pitää kurissa ja se alittuikin reilulla kolmella tonnilla. JEE!
Tässä vielä taulukko sitä kaipaaville, josta näkee minkä verran olimme mihinkin arvioineet menevän.
Tässä vielä taulukko sitä kaipaaville, josta näkee minkä verran olimme mihinkin arvioineet menevän.
arvio | tiedossa | |
0 Rakennuttaminen | ||
Tontti | - | - |
Lohkominen | 800 | 990 |
Lainan toimituskulut | 500 | 600 |
kaupanvahvistajan palkkio | 0 | 112 |
Lainhuudon kustannukset | 500 | 546,6 |
Rakennuslupa | 1100 | 1799,5 |
mittauskerta anturaan | 251,99 | |
maaperätutkimus | 400 | 350 |
kopiointikuluja | 15,5 | |
Liittymät | ||
Sähkön Liittymislasku+mittalaite | 3500 | 3154,99 |
Sähköliittymän asennus | 157,72 | |
Vesiliittymän työt (liittymismaksu, vesiliittymän työt ja viemäriliittymä) | 6000 | 3700 |
vesiliittymän työt | 957,51 | |
nettiliittymä Kuitu, asennus | 0 | |
lämmitys:maalämpöpumppu | 10000 | 6939 |
YHTEENSÄ | 22800 | 19574,81 |
lopputulos | 3225,19 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!