keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Budjetti osa 5. RUNKORAKENTEET

Tähän budjetin osaan kuuluu ulkoseinät, kantavat väliseinät ja pilarit, laatat ja palkit, portaat, ulkotasot ja katokset, yläpohja ja vesikattorakenteet, ruoteet ja koolaukset, aluskattteet, sekä otsa-, räystäs- ja aluslaudat.

TALOPAKETTI talopaketin hintaan vaikuttaa lukuisat tekijät. Meillä pakettiin sisältyi lähes kaikki mitä tarvitsee, jotta talon saa ulkopuolelta valmiiksi terassilaudoista lähtien. Sisäpuolelle pakettiin kuului kipsilevypinnalle asti kaikki eli seinärungot ja kipsilevyt. Lisäksi tinkasimme kaupan päälle pakettiin mukaan mm.keskuspölynimurin. n.100 000e meni tähän. Aika kattavan kuvan paketin sisällöstä sai antamalla tarjouksen kilpailevalle firmalle. Hyvin nopeasti taloedustaja pystyy kertomaan mitä toiselta firmalta puuttuu tarjouksesta tai on eri lailla kuin heillä. Meilläkin talopaketin hinta on 1/3 kokonaiskustannuksista, kuten monesti sanotaan. Aluksi sitä ei meinaa millään uskoa, että mieletön määrä rahaa menee kaikkeen muuhunkin.

LATTIAN VALU Budjetoin tähän kohtaan kellarin päälle valettavan lattian hinnan. Siihen sisältyi muottikaluston vuokra 3000e, raudoitustyöt 6000e, betonia 15 kuutiota 2000e ja muuta pientä kuten välinevuokra täryttimelle ja liippareiden palkka. yhteensä n.13 000e

KATON PELLITYS oli yksi asioista, jonka jätimme talopaketista pois ja kilpailutimme itse. Pellit kuului talopakettiin. Tähän meni 4200e ja säästimme reilu tonnin talopaketin asennushinnasta. Ei muuten ollut helppo löytää porukkaa mansardikaton pellitykseen.

BITUMIKERMIT oli yksi, joka ei kuulunut talopakettiin. Parvekkeiden pohjalle laitetaan huopa eli bitumikermi kosteuseristeeksi. Tähän hurahti n. 1100e

SISÄPORTAAT on tässä mukana myös, voisi olla myös seuraavassa budjetin osassa täydentävät rakenteet. Kolmikerroksiseen taloon on uudet portaat n.8000e. Tarjoukset yhden kerrosvälin portaisiin oli n.3000-4000e luokkaa. Meillä on kellariin ostettu portaat käytettynä tori.fi ja toiset ostamme valmiina Hovinikkareilta. Näihin menee yhteensä n.4000e.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!