sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ison neidin huone

Meidän neiti 11v:n huone oli superhelppo sisustaa, koska neidillä oli hyvin selvät visiot itsellään tulevan huoneen sisustuksesta. Iltahämyssä eilen napsimme kuvia.

Sänky on miehen isovanhemmilta peritty. 
Päiväpeiton neiti sai joululahjaksi tänä jouluna kummitädiltä.

Saimme viikonlopun aikana maalattua pöydän pinnan, joka oli kurjassa kunnossa. 
Nyt kelpaa tehdä läksyjä.

Askartelimme myös yhdessä ilmoitustaulun neidille. 
Hän oli itse haaveillut pleksilasisesta kehyksestä, johon voisi sitten tussilla kirjoittaa. 
Hankkimani kehyksen pleksi, ei sitten ollutkaan muovia vaan lasia ja meni särkymään heti alkuunsa. Suunnitelmat muutettiin ja tehtiin kankaasta toisenlainen taulu. Tuli kyllä superihana!

Kehyksen neiti maalasi itse punaisesta valkoiseksi. 
Taustalla musta sametti, jonka päälle niitattu ja ommeltu pitsejä.

Myös tämä kaunis (Pentikin?) tuikkulyhty oli joululahja kummilta.

Ilmoitustaulu ja lamppu sopii täydellisesti seinän väriin, joka on Tikkurilan hyasintti. 
Lamppu tuli joululahjaksi isovanhemmilta.


Ihana sängynpääty.



Toisella seinällä on tällä hetkellä pikkusiskojen roolivaatearkku, 
sen on tarkoitus jossain vaiheessa muuttaa muualle. 
Peili ja sisustustaulu löytyi omista varastoista.

Matto ostettiin uutena ekaan omaan huoneeseen.

Verhot vielä uupuvat. Lisäksi neiti haaveilee omasta naulakosta. 
Eiköhän sekin aikanaan järjesty.

Meille on ilmestynyt viikonlopun aikana leopardi. 
Ja jos on pilkullinen, niin on ansainnut herkkuja. 
Kermavaahtoa ja mansikkahilloa vesirokkopotilaalle (ja vähän muillekin.)

Ja kylkeen pannukakkua. Olikin eka pannari tässä kodissa.
 Ihana paistaa suoraan puhtaan pellin päällä ilman leivinpapereita. 

Herkullista alkavaa viikkoa täältä Riehalan sairastuvalta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!