sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Portaista

Kävimme rakennusmessuilla Oulussa ja toimitimme samalla allekirjoitetut sopimuspaperit Hovinikkareiden Päiville. Samalla valitsimme vielä tolppien nokkaan tulevat hatut. Portaiden toimitus on sovittu viikolle 44. Uusista portaista tulee superihanat!!

Muksut testaili porrasmalleja aika vauhdikkaasti. 

Hetken aikaa ehdittiin olla paikallaankin.
Meille tulee samanlainen hattu tolpan nokkaan kuin vasemmalla.

Kaupat tehty hymyissä suin. 
Hovinikkareiden Päivi on oikein ihmisläheinen ja mukava asiakaspalvelija.

Tässä hovinikkareilta saatu kuva valmiista portaista. 
Luvassa siis valkoiset umpiportaat harmailla askelmilla (mallipala ohessa). 
Asennuksen teemme itse.

Plussaa hovinikkareille todella selkeästä tarjouksesta ja kauppakirjasta. Kaikki tarvikkeet ja niiden hinnat on eritelty huolella ja vertailu muihin oli helppoa. Läheskään kaikilla muilla firmoilla ei ollut yhtä selkeää tarjousta.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Budjetti osa 6. TÄYDENTÄVÄT RAKENTEET

Tähän budjetin osaan kuuluu sisäovet, tulisijat, räystäskourut.

SISÄOVET voivat olla monen hintaisia. Taloon.com tms. kertoo aika paljon hintahaitaria. Kilpailutimme juuri rautakauppoja asiasta ja hinnat vaihteli 50-80e kpl mdf-ovelle. Massiivipuiset on tietääkseni päälle 100e kpl. Ovet, joissa on lasi maksaa heti enemmän ja roiskevedenkestävät myös. Meidän taloon tulee nelipeilisenä 14 ovea+saunan ovi. Jätimme parioven olohuoneesta pois, koska sitä ei tarvita ja se olisi ollut vain tiellä. (ja koska se olisi maksanut 500e) Tarjoukseen kannattaa pyytää karmit ja lukkorungot mukaan. Kahvat tilasin taloon.comista n.15e/kpl. Yhteensä oviin karmeineen ja lukkorunkoineen ja kahvoineen menee n.1700e. (ei sisällä yhtään roiskevedenkestävää ovea)

TULISIJAT meillä tuli hintaa jo pelkälle savupiipulle aika paljon, koska se on 13 metriä korkea. Piippu ja kaksi tulisijaa kustansi yhteensä 15 000e, josta piippu n.6000e, isompi takka 5000e ja pienempi takka 4000e.

RÄYSTÄSKOURUT, LUMIESTEET JA TIKKAAT. Näihin oltiin kyllä totaalisesti alibudjetoitu 700e. Todellisuudessa talovarustepoikien ylivoimaisesti halvimmalla tarjouksella asennettuna tuotteet kustansi 3700e. Nämä kannattaa myös huolehtia heti alkuun alta pois, niin ei sadekeleillä pääse vesi pilaamaan seiniä.

PIIPUN PELLITYS oli yksi asia, jota en tiennyt olevan olemassakaan, kunnes sellaista tarvitsimme. Katolle tuleva piipun osa pitää tietysti päällystää pellillä ja tehdä piipulle hattu, ettei sada sisälle piippuun. Paikalliset peltifirmat hoitaa, meillä Raahen peltipalvelu. 500e.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Näin suojaudutaan Valio-myrskyltä meillä.

Viime viikolla saimme vieraaksi Valio-myrskyn, joka puhalteli puuskissa liki 30m/s. Hieman nauratti, kun appiukko oli päivällä käynyt varmistamassa, ettei pressut ja autotalli lähde lentoon. Pressu pysyy paikallaan traktorin etukuormaajan avulla ja autotallin sivulla on kaivuri torppaamassa karkumatkan. Näin meillä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Budjetti osa 5. RUNKORAKENTEET

Tähän budjetin osaan kuuluu ulkoseinät, kantavat väliseinät ja pilarit, laatat ja palkit, portaat, ulkotasot ja katokset, yläpohja ja vesikattorakenteet, ruoteet ja koolaukset, aluskattteet, sekä otsa-, räystäs- ja aluslaudat.

TALOPAKETTI talopaketin hintaan vaikuttaa lukuisat tekijät. Meillä pakettiin sisältyi lähes kaikki mitä tarvitsee, jotta talon saa ulkopuolelta valmiiksi terassilaudoista lähtien. Sisäpuolelle pakettiin kuului kipsilevypinnalle asti kaikki eli seinärungot ja kipsilevyt. Lisäksi tinkasimme kaupan päälle pakettiin mukaan mm.keskuspölynimurin. n.100 000e meni tähän. Aika kattavan kuvan paketin sisällöstä sai antamalla tarjouksen kilpailevalle firmalle. Hyvin nopeasti taloedustaja pystyy kertomaan mitä toiselta firmalta puuttuu tarjouksesta tai on eri lailla kuin heillä. Meilläkin talopaketin hinta on 1/3 kokonaiskustannuksista, kuten monesti sanotaan. Aluksi sitä ei meinaa millään uskoa, että mieletön määrä rahaa menee kaikkeen muuhunkin.

LATTIAN VALU Budjetoin tähän kohtaan kellarin päälle valettavan lattian hinnan. Siihen sisältyi muottikaluston vuokra 3000e, raudoitustyöt 6000e, betonia 15 kuutiota 2000e ja muuta pientä kuten välinevuokra täryttimelle ja liippareiden palkka. yhteensä n.13 000e

KATON PELLITYS oli yksi asioista, jonka jätimme talopaketista pois ja kilpailutimme itse. Pellit kuului talopakettiin. Tähän meni 4200e ja säästimme reilu tonnin talopaketin asennushinnasta. Ei muuten ollut helppo löytää porukkaa mansardikaton pellitykseen.

BITUMIKERMIT oli yksi, joka ei kuulunut talopakettiin. Parvekkeiden pohjalle laitetaan huopa eli bitumikermi kosteuseristeeksi. Tähän hurahti n. 1100e

SISÄPORTAAT on tässä mukana myös, voisi olla myös seuraavassa budjetin osassa täydentävät rakenteet. Kolmikerroksiseen taloon on uudet portaat n.8000e. Tarjoukset yhden kerrosvälin portaisiin oli n.3000-4000e luokkaa. Meillä on kellariin ostettu portaat käytettynä tori.fi ja toiset ostamme valmiina Hovinikkareilta. Näihin menee yhteensä n.4000e.


torstai 24. syyskuuta 2015

Kuvapläjäys

Tässäpä illalla räpsittyjäk kuvia nykytilanteesta. Pahoittelut kuvien huonosta laadusta.
Keittiö vasemmalla, olkkari oikealla. Kattoja jo paikoillaan.
Takka päällystetty valkoisella antiikkilaastilla (maalataan vielä), olkkarin kattoa asennettu hieman.
Siihen tulee keittiö.
Keskikerroksen vessan lattia laatoitettu, saumaus tekemättä.
Lauran eka laatoitus, aika hyvin onnistui siihen nähden.
Yläkerran makkarit listoja vaille valmiit. Tässä pikkutyttöjen huone.
Yläkerran pesuhuone viimeistä vaille valmis.
Tämä on kokonaan Niinan tekemä, hänen päättötyönsä.
 WC-pytty tulee suoraan eteen ja suihkukaappi oikealle.
WC-peili Smartian loppuunmyynnistä 10e ja WC-kaluste tori.fi (iskun kaluste).
Pakko oli jo vähän mallata suihkuakin paikoilleen, vaikka suihkukaappi tuleekin. 

Katto kuultomaalattua puupaneelia.
Peilin vasemmalla puolella näkyy pistorasian paikka, joka olikin yllättäen laatoittaessa hävinnyt.
Vesieristyksen yhteydessä oli unohdettu leikata reikä vahvikenauhaan,
mutta onneksi se rasia sieltä laatan takaa löytyi. 
Yläkerran aula vaiheessa.
Näkymää keskikerroksen parvekkeelta.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kelit kohdillaan. Ulkohommat etenee.

Ihanat syyskelit ovat hellineet koko viikonlopun. Olemmekin olleet raksalla koko perheen voimin.
Lisäksi Lauran kaksi riuskaa serkkupoikaa kävi viikonlopun kyläilemässä ja saimme puutavaraa pinottua talvea vasten yhteen kasaan.

Tässä tyttöjen tekemä temppurata. Raksaleikkejä on ruuanlaitto, temppuradat ja timpurinkynällä lautoihin piirtely.

Kellari slammattu kerran ja kellarin edustan pilarit verhoiltu.

Näin lähellä rantaa olemme.

Mukavahan se oli viimeiselle parille neliölle saada laastin koostumus kohdilleen ja laasti hierrettyä.

Koko muu kellarin seinä jäi tällaiselle pinnalle, saa nähdä mitä tälle seuraavaksi tehdään. Slammaanko uudestaan muurauslaastilla vai kokeilenko suoraan vetonitia pintaan.

Viime viikonloppuna siis pinnoitin harkkoseinää tekemällä myllyssä laastia ylijääneistä 100/500 ja 100/600 muurauslaasteista. Tätä tavaraa en saanut hierrettyä millään. Laasti oli pakko laittaa märkänä seinään, jotta se pysyi siinä. Hierrettäessä tippui koko laasti irti. 
Kävin sitten ostamassa kalkkia sekaan muurarin ohjeiden mukaan ja tosiaan loppumetreillä sain homman pelittämään. n.8 litraan vettä meni 6-7 lapiollista 100/500 laastia ja 3 lapiollista 100/600 laastia, sekä noin kolme lapiollista sammutettua kalkkia. Laastin tulee olla sellaista vellin ja puuron välimaastoa. Ja pitkä myllytys teki laastista notkeaa.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Rapakeliä ja rappausta.

Töiden alettua hommat etenee luonnollisesti vähän verkkaisempaan tahtiin. 

Kodinhoitohuoneen terassi lähes valmis. Kaide tulee oikeaan reunaan ja koristelistat uupuu.

Ylimmän kerroksen pesuhuone keskeneräisenä. Saumalaasti teki tepposet ja jähmettyi supernopeaan. Seinäkaakelien saumoja saa vielä hinkkailla siistimmäksi. Tämä pesuhuone on Niinan lopputyö ja siitä tulee ihana. Lattiakaakeli ostettu smartian loppuunmyynnistä ja seinäkaakeli paikallisesta rautakaupasta. Kaksi seinää jää maalipinnalle. Oikealle tulee suihkukaappi ja wc-kaluste, vasemmalle seinämallinen pönttö.

Suihkukaapin paikka.

Laura rappasi viikonloppuna kellarikerroksen seiniä muurauslaastilla. Hiertäminen ei oikein onnistunut ja etuseinä pitääkin tehdä lisäten kalkkia laastin sekaan, josko se auttaisi. Tuohon pintaan tulee vielä vetonit ja maali päälle.

Viikonlopun keli oli mitä mainioin. Piha muuttuu sateella aivan kamalaksi mutaliejuksi. Pitäisi hommata hiekkaa ja kivituhkaa päälle, jahka ehtisi.

Nyt sitä vain jännäillään mihin tahtiin hommat valmistuu, 
missähän vaiheessa talvea päästään muuttamaan.